PETROSKOI
Petroskoin hautausmaita leimaa kerroksellisuus, ja niiden hoitoa epämääräisyys. Kaupungissa on useita hautausmaita, joista muutamiin ei ole tehty hautauksia vuosikymmeniin. Joihinkin saa haudata erityisluvalla. Venäjällä hautaustoimen hallinta on kunnallista, eikä kirkollista. Petroskoin nykyinen päähautausmaa Vilga sijaitsee kaukana kaupungista, kun taas kaupungin vanhat, jo 1700- ja 1800-luvuilla käytetyt hautausmaat Zareka ja Neglinka kirkkoineen sijaitsevat lähes kaupungin keskustassa. Ne näyttävät hoitamattomilta ja ne toimivat nykyisin lähinnä kaupunkilaisten läpikulkupaikkoina. Lähimpänä kirkkoja ovat olleet arvokkaimmat hautapaikat, Niiden hautamuistomerkit ja ristit ovat pystyssä, mutta hautausmaiden laidoille edetessä hautamuistomerkit häviävät. Nyttemmin seurakunnat ovat ryhtyneet pitämään huolta kirkkojen lähellä säilyneistä hautamuistomerkeistä, ja hautausmaille on ryhdytty järjestämään opastettuja kierroksia.
Peskin ja Suolusmäen hautausmaille on haudattu pääasiallisesti neuvostoaikana. Niiden yleisvaikutelma on hoitamaton, vaikka niitä hallinnoiva taho, Memorial-niminen kaupungin omistama yhtiö pitää hautarekisteriä ja on velvollinen huolehtimaan niistä haudoista, joilla ei ole ”omistajaa”. Jokainen hauta on yksityistä tilaa ja tätä tilaa kehystää usein jonkinlainen rauta- tai puuaita.
Neuvostoaika nosti työn kommunismin edistämiseksi keskeiseksi elementiksi niin valtion tukemassa hautajaisrituaalissa kuin hautamuistomerkeissä. Petroskoin hautausmaiden 1920- ja 1930-lukujen haudat neuvostomalliin mukautettuine hautoineen kertovat myös materiaalipulasta ja ”tavallisen ihmisen” kuoleman puristamisesta marginaaliin. Koska hautakivistä ja muista hautamuistomerkeistä oli pula, tekivät kaupunkilaiset niitä itse ja niistä tarvikkeista, joita sattui olemaan. Hautamuistomerkkeinä ovat punakärkitähtiset puiset ja betoniset obeliskit tai metalliputkista hitsatut ristit. Nämä omaperäiset tee-se-itse-hautamuistomerkit ovat kestäneet aikaa huonommin kuin ennen vallankumousta tehdyt teolliset valurautaristit ja hautakivet.
Neuvostojärjestelmän hautausmaakulttuuri oli hierarkkista. Sama arvoasetelma, joka oli elämässä, vallitsi myös kuolemassa. Petroskoin Suolusmäellä edelleen toimii oma aidattu ja hyvin hoidettu alue näyttävine hautakivineen ja muistomerkkeineen paikallisille puolueen johtohahmoille ja muille merkittäville henkilöille. Silmäätekevien, ”tärkeiden” vainajien hautaaminen tälle alueelle on jatkunut myös neuvostojärjestelmän romahdettua. Siinä missä tavallisen kansan vanhoilla hautausmaa-alueilla ei ole hoidettuja käytäviä, tämä ”VIP-alue” on hoidettu ja järjestyksessä.
Petroskoin hautausmaat kertovat Neuvostoliiton väestön liikkuvuudesta. Zarekan ja Suolusmäen hautausmailla on Neuvostoliittoon Suomesta sisällissodan jälkeen tai Suomesta ja Pohjois-Amerikasta sinne 1930-luvulla siirtyneiden suomalaisten hautoja, joista parhaiten ovat säilyneet puoluetoimihenkilöiden haudat. Peskin ja Suolusmäen ”tavallisen väen” alueilla venäläisten nimien joukkoon on tullut 1940-luvulta lähtien suomalaisia nimiä. Ne kuuluvat sodan jälkeen Neuvosto-Karjalaan värvätyille inkerinsuomalaisille, jotka kuoltuaan saivat tänne hautapaikan.
