TUNTEET
Hautausmaa kertoo tunteista
Kuolemaan liittyy monenlaisia tunteita. Kautta aikain kaipausta, surua ja kunnioitusta on esitetty myös hautamuistomerkeissä. Eri aikakausilla tunteiden ilmaisulle on ollut erilaiset raamit ja esittämisen tavat. Hautakivistä ja niiden koristeluista välittyvät tunteet vahvoina. Puhtaimmillaan ihmisten tunteet näyttäytyvät siinä kuolemassa, joka on se kaikkein riipaisevin ja karmivin: oman lapsen kuolema. Hautausmaalta löytyy lapsen kuolemaan liittyvien tunteiden ohella monenlaisia tunteiden ilmentämisen tapoja.
Mutta mitä Tohmajärven hautausmaa kertoo meille tunteista?
Tohmajärven Kirkkoniemen hautausmaalta löytyy tämä valuraudasta valettu risti, joka on peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Muistomerkki on selvästi myös kulttuurihistoriallisesti tärkeässä asemassa, koska sitä ei ole poistettu hautausmaalta, vaikka omaiset eivät selvästi enää käy hautaa hoitamassa. Kyseinen muistomerkki on ollut 1800-luvulla varsin massiivinen, ja sen pystyttäminen kuolleen lapsen muistolle osoittaa, että lapsensa menettänyt perhe on ollut varsin varakas, mutta toisaalta aikaansa vasten muistomerkki kuvaa myös ”surun suuruutta”, jonka lapsensa menettänyt perhe on kohdannut. Valurautainen risti on ajalleen tyypillinen hautamuistomerkki, mutta ristin pystyttäminen nimettömän ja oletettavasti kastamattoman lapsen haudalle kertoo perheen sosioekonomisesta asemasta ja myös suuresta surusta, jonka perhe on joutunut kohtaamaan.
Valurautaiset ristit tulivat Saksasta ja Ruotsista Suomeen 1830-luvulla, mutta ne yleistyivät vasta vuosisadan lopulla, jolta ajalta tämäkin ”Pienen Peipposen” hautamuistomerkki on peräisin. Ristejä takoivat paikalliset sepät, mutta myös kotimaiset konepajat valoivat hautaristejä. Konepajat kuten kalajokinen Veljekset Friis, Fiskars ja Turun rautateollisuusosakeyhtiö julkaisivat piirrossarjoja, joiden mukaan muistomerkin saattoi tilata. Vakiomallien lisäksi ristejä tehtiin asiakkaiden piirustusten mukaan.
Miten lapsen kuolemaa muistellaan?
Tohmajärven hautausmaan vanhimmat lasten kuoleman muistolle pystytetyt muistomerkit ovat peräisin 1800-luvulta, mutta muistomerkkejä kuolleiden lasten muistamiseksi on alettu pystyttää laajemmin vasta 1900-luvun myötä. Sukuhaudoilta löytyy perinteisiä 1900-luvulle tyypillisiä matkalaukkuhautakiviä. Joskus nämä lapsen kuolemaa muistelevat hautakivet on pystytetty vasta 2000-luvulla esimerkiksi sukuhaudoille, tuolloin kuolleiden vanhempien hautamuistomerkiksi, johon kuolleen lapsen kunniaksi on kirjoitettu joko hänen nimensä tai synnyin- ja kuolinpäivä ja lapsen sukupuoli. Sukuhaudan paikka saattaa kuitenkin olla peräisin jo esimerkiksi 1950-luvulta, jolloin haudassaan lepääviltä vanhemmilta on kuollut lapsi. Muistomerkeistä ei aina käy ilmi onko lapsi kuollut samana päivänä, kun hän on syntynyt, vai onko hän mahdollisesti syntynyt kuolleena. Toisinaan lapsi on haudattu nimettömänä ja kastamattomana.
Tohmajärven hautausmaalta löytyy esimerkkejä muistomerkeistä, jotka on pystytetty esimerkiksi 1950-luvulla syntyneille lapsille vasta vanhempien kuoleman yhteydessä vuosikymmenten päästä.
Lasten haudoilla on tyypillisesti enemmän symboliikkaa, muistoesineitä ja erilaista koristelua kuin aikuisena kuolleiden haudoilla. Yleisiä lasten haudoilla käytettäviä symboleita ovat enkelit ja perhoset. Herkkä perhonen on vertauskuva elämän hauraudesta ja lyhyestä kestosta. Lapsen tai nuoren kuolemaa kehystetään viattomuuden ja kristillisen symboliikan kautta. Haudoille tuoduissa muistoesineissä toistuivat enkelihahmot. Lentelevät enkelit ovat hyvin yleistä kuvastoa myös yleisemmin lapsen kuolemaa muisteltaessa kuten esimerkiksi lapsensa menettäneiden julkisessa Facebook-ryhmässä.
Hautamuistomerkeissä iankaikkinen elämä ja jälleennäkemisen toivo representoituu enkelihahmoissa. Lasten ja nuorten hautoihin liittyvät tunteen ilmaukset ja muistamisen tavat ovat moninaistuneet Suomessa 1980-luvulta alkaen. Lasten hautojen koristelemisen alku on paikannettu Honkanummen hautausmaan lasten muistolehtoon. Joissain yhteislehdon muistomerkin laatassa on pelkästään sukunimi ja poikalapsi tai tyttölapsi, jossain lukee tuntematon. Kaikille ei ole edes laattaa. Muistolehtoon ryhdyttiin 1980-ja 1990-luvun vaihteessa tuomaan pieniä muovisia eläimiä, räsynukkeja ja kortteja, jotka vanhemmat sisarukset ovat kirjoittaneet. Käytäntö levisi eri puolille Suomea. Yksittäisellä lapsen haudalla saattaa olla kymmenkunta pikkuenkeliä, lintuja, eläinfiguureja, nalleja, leluja tai vaikkapa sählypalloja. Lapsen menetys on vanhemmille valtava isku, eikä muistamisessa pohdita muualla hautausmaalla vallitsevia sovinnaisuussääntöjä. Haudalla oleva nukke saa talveksi kaulaansa huvin ja päähänsä pipon. Lapsi on kuollut, mutta vanhemmat osoittavat pitävänsä hänestä huolta. Vuosia ja vuosikymmeniä jatkuva kuolleen lapsen aktiivinen muistaminen ja hautapaikan ”hoivaaminen” kertoo, että lapsi on aina vanhempiensa lapsi.
Lasten hautamuistomerkeille on tyypillistä, että niissä saattaa olla yksilölliseen muistamiseen liittyviä kuvia tai mietelauseita, korostetaan lapsen yksilöllistä merkitystä jälkeenjääneille. Tyypillisiä ovat ”Hymysi toi auringon” -tyyppiset mietelauseet. Nuoren hautamuistomerkkeihin liittyy monesti symboliikkaa, joka ei avaudu yhteisön ulkopuolisille. Puinen risti yksilöllisen hautamuistomerkin vieressä on harkittu kokonaisuus. Siitä voi lukea surun murskaavaa luonnetta. Pilven muotoa jäljittelevälle hautakivelle yksi lyhty ei riitä, vaan omaisten ja läheisten surua representoimaan tai helpottamaan on tuotu paljon erilaisia muistoesineitä. Näiden muistomerkkien kautta ei osoiteta omaisten vaurautta, vaan esineiden runsaus kertoo tunteiden voimakkuudesta. Nuorena menetetty omainen, läheinen ja yhteisön jäsen vaikuttaa voimakkaasti ja monella tapaa koko yhteisöön myös kuolemansa jälkeen.
Tunteet näkyvät muuallakin kuin lasten hautamuistomerkeissä
Tunteita ja niiden läsnäoloa vainajien muistamisessa esitetään yksilöllistyvän hautaamis- ja hautamuistomerkkikulttuurin aikakautena alettu myös muissa kuin lasten hautamuistomerkeissä. Ennenaikainen kuolema voi kohdata perhettä myös vanhemman ennenaikaisen kuoleman kautta. Hautamuistomerkki saattaa sisältää kuvitusta, joka kertoo tarinaa rakastetun vanhemman kuolemasta. Hautamuistomerkit kertovat aina myös tarinaa perheen ja suvun sosioekonomisesta asemasta. Suurissa hautakivissä on erilaisia kuvia, esimerkiksi yhteenkietoutuneita käsiä, jotka symboloivat, kuinka lapset jäivät kaipaamaan vainajaa. Tunneside menetettyyn vanhempaan säilyy.
